Circle of the Moon - Arvostelu
Konamin maineikas vampyyrinmetsästäjistä kertovaa Castlevania-saagaa ollaan saatu seurata kutakuinkin jokaisella mieleen tulevalla pelikonsolilla sitten ensimmäisen MSX:lle julkaistun Vampire Killer -pelin. Ensimmäisen osan jälkeen seikkailu on jatkunut niin NES:llä, SNES:llä, Segan laitteilla kuin myös Playstationillakin. Ei siis ole ollenkaan ihme, että GameBoy Advancekin sai oman osansa tästä pitkään jatkuneesta ja laadukkaasta pelisarjasta.
Vuonna 1997 Playstationille julkaistu Castlevania: Symphony of the Night lähti viemään sarjaa selvästi aiempia osia epälineaarisempaan suuntaan, antaen pelaajalle enemmän vapautta päättää siitä, mitä osaa linnasta lähtisi milloinkin tutkimaan. Symphony sekoitti soppaan myös tiettyjä roolipeleistä tuttuja elementtejä, mukaanlukien tasopohjaisen hahmonkehityksen ja pelihahmon statukseen vaikuttavat erilaiset varusteet ja aseet. SotNissa seikkailtiin vain valtavan linnan eri osissa, eikä pelaajaa päästetty lainkaan sen ulkopuolelle. Castlevania: Circle of the Moon jatkaa pitkälti samalla linjalla, joskin pelin kenttäsuunnittelu on tehty huomattavasti suoraviivaisemmaksi, eikä pelaajalla anneta erityisen paljoa vaihtoehtoja etenemisreitin suhteen. Tämä tekee pelikokemuksesta jonkin verran SotNia lyhyemmän ja pelaajan mieltymyksistä riippuen joko viihdyttävämmän tai kyllästyttävämmän.
Circle of the Moon lähtee käyntiin lyhyellä johdanto-osiolla, jossa jälleen henkiin herätetyn Draculan onnistuu syöstä paikalle saapuneet nuoret vampyyrinmetsästäjät Hughin ja Grantin linnan alla kulkeviin katakombeihin. Lyhyen dialogin jälkeen kaverukset lähtevät kumpikin omia reittejään taistelemaan tietään takaisin ylös. Vaikka juonta viedäänkin eteenpäin muutamin juttutuokion niin kukistettujen pahisten kuin silloin tällöin vastaan sattuvan Hughinkin kanssa, on pelin tarinallinen anti melko köyhää. Totuuden nimissä on kuitenkin mainittava, ettei Castlevanioiden kertomat tarinat koskaan ole olleet mikään syy pelata peliä, vaan se loistava pelattavuus…
…joka toimiikin Circle of the Moonissa kuin unelma. Nathanin ohjastaminen käy alusta loppuun saakka ilman suurempia ongelmia, eikä vaadi sen kummemmin harjoitteluakaan. Castlevania-sarjan perusase, ruoska, heilahtaa B-napin painalluksesta nappia pohjassa pitämällä Nathan pyörittelee ruoskaa vinhaan tahtiin, pitäen liian läheistä tuttavuutta halajavat hirviöt loitolla. Hyppynäppäimenä toimii A, ja GameBoy Advancen olkanappien tehtäväksi jää erilaisten erikoistoimintojen suorittaminen. Muuta valitettavaa kontrolleista ei löydy kuin se, että juoksulle oltaisiin voitu keksiä parempikin vaihtoehto; D-padin tuplanaputus nopeampaa liikkumista varten kun on jotakuinkin aikansa elänyt menetelmä. Tämäkin tosin on hyvin pieni vika, jos sitä sellaisena edes voi pitää.
Hyvin olennainen käsite Circle of the Moonissa on DSS, eli Dual-Setup System. Kyseessä on korttipohjainen systeemi taikomista ja erilaisia erikoistoimintoja varten. Silloin tällöin tapetut viholliset jättävät mätänevän ruumiinsa lisäksi jälkeensä erilaisia kortteja, joita on kaikkiaan parisenkymmentä kappaletta. Kortit on jaettu kahteen kategoriaan ja eri tyypin kortteja yhdistelemällä pelaajalle avautuu uusia toimintoja, jotka oikein käytettynä helpottavat pelaamista huomattavasti. Jokainen erilainen korttiyhdistelmä avaa uuden toiminnon, joskaan ihan aina ei ole heti selvää, miten DSS milloinkin vaikuttaa Nathanin ominaisuuksiin. Toisinaan ruoska saattaa venähtää pituutta tai syttyä tuleen, mikä saattaa olla joitain vihollisia vastaan tavallisen ruoskan heiluttamista tehokkaampaa. Toisaalta taas Nathan saattaa pystyä tietyn näppäinyhdistelmän tuloksena kutsumaan suurempia hirviöitä avukseen. Vaihtoehtoja on valtavasti.
Koska Castlevania on laaja paikka tutkittavaksi, helpotetaan pelaajan toimintaa Symphony of the Nightista tutulla näppärällä karttasysteemillä, jonka avulla tietää aina missä päin linnaa ollaan menossa. Kartta on myös valtava apu lukuisten salahuoneiden löytämiseksi. Jotta ärsyyntymiskynnys ei kasvaisi jatkuvan edestakaisin ravaamisen vuoksi liian suureksi, löytyy linnasta pari warp-huonetta, joiden kautta linnassa liikkuminen käy astetta nopeammin ja kätevämmin. Pelin tallentaminen onnistuu tuttuun tapaan siihen tarkoitetuissa save-huoneissa, jotka myös palauttavat Nathanin elinvoiman täysiin.
Pelin graafinen toteutus on nykymittapuulla melko karkeaa, mutta riittävän hyvää joka tapauksessa. Vaikka ulkoasun osalta erityisesti taustat ja erilaiset loitsuefektit ovatkin ihan näyttäviä, on hahmoanimaatio melko tönkköä ja yksinkertaista. Äänipuolella peli sen sijaan on äärimmäisen hyvin onnistunut. Circle of the Moonin musiikki on loppuun asti loistavaa tavaraa, johtuen paljolti siitä, että pelin soundtrack koostuu suurimmaksi osaksi Castlevania-sarjassa aiemminkin kuulluista kappaleista. Vaikka olisinkin kernaasti toivonut kuulevani uutta materiaalia musiikkipuolella, en voi valittaa kuullessani klassikoita aina Vampire Killeristä The Sinking Old Sanctuaryyn ja Illusionary Danceen. Lisäksi GBA:n äänenlaatu on CotMissa erittäin korkeatasoista, sillä esimerkiksi CD-pohjaisen Rondo of Bloodin kuorolaulukappale Requiem on siirtynyt GBA-formattiin miltei sellaisenaan.
Kaikkiaan Castlevania: Circle of the Moon on varsin nautittava peli niin pitkään kuin sitä kestää, ja helposti sitä innostuu pelaamaan pelin läpi kerran jos toisenkin uudestaan. CotMia voi lähes varauksetta suositella kaikille tasoloikka-painotteisista toimintapelistä pitäville. Vaikeusastekin on juuri sopiva; ei liian vaikea, mutta ainakin Symphony of the Nightiä ja kahta muuta GBA-Castlevaniaa haastavampi.