Lords of Shadow 2 - Arvostelu
Castlevania muutti suuntaustaan muutama vuosi takaperin melko karkealla kädellä. Entisen Castlevania-nokkamiehen, Koji Igarashin, tutkimispainotteiset toimintapelit pitivät sarjan pystyssä läpi 2000-luvun alkupuoliskon, mutta sarjan menettäessä suosiotaan alkoivat uudet tuulet puhaltaa. Espanjalainen Mercury Steam brittipomo Dave Coxin johdolla sai vastuun uuden aikakauden Castlevaniasta, jolloin aiemmin japanilainen kuvaus vampyyrimaailmasta muuttui selvästi länsimaisempaan suuntaa, myös pelillisesti. Toimintaa ja tarinallista kerrontaa tuotiin paremmin etualalle, samoin audiovisuaalista ulosantia. Lords of Shadow oli sekä arvostelumenestys, että myös myynnillisesti voitokas, sillä Konami johtoportaan mukaan se on tällä hetkellä kaikkien aikojen myydyin Castlevania. Tämän jälkeen Mercury Steamin aiemmin haparoiva askellus piti tuottaa entistä toimivampia pelejä, odotus jatko-osaa kohtaan olikin kovaa hyvin pelikansalle maistuneen pelin jälkeen. Vaan kuinkas kävikään?
Lords of Shadow -sarjan jatkumosta saatiin esimakua vuonna 2013, kun väliosa Mirror of Fate julkaistiin Nintendo 3DS -pellilaitteella. Arvostelut ja myynnit jäivät kuitenkin odotettua nihkeämmiksi, eikä asiaa auttanut myöhempi HD-porttaus PS3:lle ja Xbox 360:lle. Tämän jälkeen pelikansa jäi odottamaan varautuneesti, kuinka Mercury Steam muuntaa kulun jälleen kohti korkeinta kruunua ja menestystä. Valitettavaa on, että suunnannäyttäjäksi valittiin nykypäivän geneerisimmät teemat, kuten verisyys, synkkyys ja avoin maailma. Ja kun sekaan vielä heitetään sekaan täysin Castlevanialle epäolennnaisia elementtejä, on Mercury Steamin sekametelisoppa valmis nautittavaksi. Tavalla ja toisella.
Pelissä siirrytään vuosisatoja Lords of Shadown lopputapahtumien jälkeiseen aikaan, jossa päähenkilö Gabriel Belmont, tai nykyisillään tuttavallisemmin Dracula, herää pitkästä unestaan nykypäivän teollistuneessa kaupungissa. Edellisestä pelistä tuttu viikatemies Zobek palaa noutamaan Draculan avustajakseen estääkseen pimeyden herran, Saatanan, paluuta maan päälle. Vastapalvelukseksi Zobek tarjoaa heikentyneelle Draculalle sitä mitä hän eniten kaipaa: kuolemaa. Dracula hyväksyy tarjouksen, ja lähtee metsästämään kolmea Saatanan akolyyttiä, jotka valmistautuvat herransa paluuseen.
Tästä pääsemme tutkimaan maailmaa, joka tuottaja Coxin mukaan on ”suuri ja täysin avoin tutkittavaksi”. Hänen näkemyksensä avoimesta voivat olla jonkun mukaan melko suppeat, sillä vaikka pelissä pääseekin etenemään kohtalaisen yhtenäisessä maailmassa useampaan kuin yhteen suuntaan, on maailma käytännössä pelkkä haarautuva putki, jota pitkin edetään paikasta A, paikan B kautta paikkaan C. Hieman lisäväriä teollisuusmaisemiin tuo perinteisempi keskiaikainen linna, johon Dracula palaa aika-ajoin virkistämään menetettyä muistiaan ja kohtaamaan sisäisiä demonejaan. Taustat on toki huolella tehty, mutta eivät sisällä juuri mitään, mikä jäisi erityisesti mieleen. Monet paikat tuntuvatkin toisensa kopioilta, joiden ainoa tarkoitus on kuljettaa tarinaa eteenpäin kohti seuraavaa harmaansävyistä sijaintia. Eikä paljoa auta sekään, että viholliset ovat varsinkin God of War -pelejä pelanneille tuttuakin tutumpi näky; jos jonninmoista mytologista hirviötä astuu vastaan pitkin maailmaa tuhottavaksi.
Koska pelimaailma muuttui kenttäpohjaisesta avoimempaan suuntaan, on myös muita pelimekaniikkoja jouduttu edellisestä osasta muuntamaan. Staattinen kamera on muuttunut ”olan yli” tyyliseksi, joka seuraa pelaajaa minne hän meneekin. Toki kameraa pystyy myös oikealla tatilla halutessaan siirtämään, ja yllättävää kyllä, tämä toimii Konamin standardien vastaisesti melko hyvin. Toki kamera jää jumiin pakoitellen, mutta suurimmilta osin se tottelee hyvin pelaajan aikeita.
Kamera tuleekin tarpeeseen, sillä vaikka pimeyden prinssi onkin valmis tuhoamaan pimeyden armeijan yksinään, hän joutuu paikoitellen turvautumaan hiiviskelyyn, kun vastaan asettuu jättiläismäisiä hirviöitä, joille on myönnetty ampuma-aseet. Yleensä näihin hiiviskelykohtauksiin kuuluu myös hiireksi ja sumuksi muuttuminen vihollisten välttelemiseksi. Ehkä Mercury Steamilla ja Konamilla oli kova luotto hiiviskelyn suhteen, tuntuuhan se Konamin käsissä myyvän kerta toisensa jälkeen muikeita lukemia. Tällä kertaa sen idea olisi saanut jättää sinne Kankkulan kaivoon mätänemään, sillä hiiviskelyt keskeyttävät usein sutjakkaan menemisen kankeaksi varjohipaksi, joissa paikoitellen tuntuu, että niistä selviää ainoastaan tuurilla. Vaihtoehtoja näiden pulmien selvittämiseen ei ole, vaan niihin on tasan yksi ainoa toimiva ratkaisu, jota tulee käyttää. Vihollisien kimppuun käyminen muuten kuin takaapäin hallintaan ottamalla ei ole sallittua.
Vanhat kujeet palaavat taistelumekaniikassa, jossa käytetään tuttuun tapaan parantavaa ja tuhoavaa taikaa kombojen seassa. Taistelemalla saa kokemuspisteitä, joilla voi ostaa käyttöönsä entistä voimallisempia liikkeitä, joilla avulla suuremmatkin yrmyt kaatuvat helpommin. Aseita on kolme, ja jokaiselle on luonnollisesti omat liikkeensä. Näiden lisäksi aseiden tasoa voi myös parantaa käyttämällä tiettyjä liikkeitä tarpeeksi. Tällöin liikkeistä saadun kokemuksen voi siirtää aseeseen, tehden siitä voimakkaamman. Tasoja on tosin vain kolme, eikä siinä ole minkäänlaista kustomointia, edes ulkopuolisesti.
Graafiseen ulkoasuun on jälleen panostettu, ja taidetta tarjoillaankin vannoutuneimmille faneille keräiltävinä taidekuvina. Musiikista vastaa jälleen vanha tuttu Oscar Araujo, joka palaa teatraalisilla fanfaareilla ja suurella sinfoniaorkesterilla varustettuna lauteille elokuvamaisen musiikin voimin. Valitettavaa on, että musiikki on elokuvamusiikkia siinäkin mielessä, ettei siinä ole minkäänlaisia koukkuja ja ne unohtuvat heti loputtuaan. Ääninäyttelyn hoitavat pääasiassa tutut Patric Stewart ja Robert Carlyle. Carlyle onnistuu olemaan jälleen kerran mauton, väritön ja ponneton roolissaan Draculana. Myöskään muut hahmot eivät äänellään tai käsikirjoituksellaan juhli. Valitettavaa on myös, että pomotaistelujen tiimellyksessä palataan jälleen niihin yksitoikkoisiin one linereihin, joita alkuperäinen pelikin suoranaisesti syyti silmille.
Vaikka audiovisuaalisuuteen onkin panostettu rahallisesti, ei testaamiseen ja yleiseen siisteyteen oli juuri nähty vaivaa. Peli on melko epävakaa, ja kaatui allekirjoittaneen pelisessioiden aikana useaan otteeseen, yleensä jopa niinkin arkipäiväiseen asiaan kuin vihollisen kimmppuun hyökkäämiseen tai välianimaation skippaamiseen. Tällaisia kaatumisia ei oikein voi antaa anteeksi, joskaan ne eivät kertaakaan tuhonneet tallennustiedostoa. Ongelmat vaivasivat ainakin Xbox 360 -versiota, jota en tilanpuutteen vuoksi asentanut laitteen kovalevylle. Auttaneeko tuo, sitä en tässä vaiheessa osaa edes arvailla.
Pian julkaisemisen jälkeen peliin julkaistiin tarinallista lisäsisältöä, jossa pääosassa on Dracula poika Trevor Belmont, vampyyrimuodossaan Alucard. Lisäsisältö valottaa tapahtumia juuri ennen varsinaisen pelin alkua ja tarjoaakin muutaman tunnin mittaisen sessionsa aikana paikoin jopa mukavampaa pelattavaa kuin pääpeli, erityisesti hiiviskelykohtaukset loistavat poissaolollaan ja mukana on tuttua toimintaa, sekä aivopähkinöitä selvitettäväksi.
Pelistä jää melko ristiriitainen maku. Peli on kovin suoraviivainen toimintapeli, ja samalla länsimaiseen makuun tehty visuaalisella tyylillä mainostettava spektaakkeli, jossa on kohtaamisia ja menetyksiä ja epätoivoa ja vaikka mitä tunteen kirjoa. Ehkä olisin kaivannut enemmän japanilaisia vaikutteita pakettiin, sillä vaikka pelin pelasi mielellään läpi kertaalleen, en todellakaan palaisi sen pariin enää vuosiin uudestaan. Ilmeisesti monet muut pelaajat ovat olleet kanssani samaa mieltä, sillä pelin myynnit ovat Castlevanioidenkin mittasuhteella vaatimattomat.
Peliä voi suositella toimintapelien ja hack n’ slashien ystäville, mutten usko miden saavan pelistä kovinkaan paljon irti. Vaikken ollut esiosan suurin ystävä, onnistuu tämä alittamaan jopa sen hiomattomuudellaan ja huonoilla valinnoillaan. Ainoa huoleni tämän pelin jälkeen on, syttyykö Castlevanian tähti enää uudestaan samanlaisella rahallisella panostuksella? Pahoin pelkään.
Arvostelukappaleen Linnavaanijoille toimitti Nordic Game Supply.