Akumajo Dracula X ~Nocturne in the Moonlight~

Arvostelu

Castlevania [[Symphony of the Night]] on ollut suosikkipelini siitä lähtien kun sitä ensimmäisen kerran vuonna 1998 pelasin. Yksi pelin vahvuuksista oli uskomattoman tunnelmallinen ja vaihteleva musiikki. Jokaisella kentällä oli oma tunnussävelmä, joka sulautui alueen yleisilmeeseen täydellisesti. Se miksi kirjoitan arvion vasta nyt kahdentoista vuoden jälkeen on hieman hankala selittää. On vain tuntunut hankalalta pukea sanoiksi nämä loistavat sävelmät. Pahoittelut jo ennakkoon siitä, että tämä ”arvio” koostuu suurimmalta osin hehkutuksesta. Ehkä tätä kirjoitusta pitäisi kutsua pikemminkin katsaukseksi.

Kaikki kappaleet ovat Michiru Yamanen käsialaa lukuun ottamatta Illusionary Dance (säv. Konami Kukeiha Club), Strange Bloodlines (säv. Akiropito) sekä I Am the Wind (säv. Rika Muranaka, Tony Hayes, Jeff Lorber, laulu Cynthia Harrell). Tätä levyä voi kutsua huoletta Yamanen mestariteokseksi. Vaikka Bloodlinesin ([[The New Generation]]) soundtrack oli erinomainen, on SoTN kuitenkin aivan eri universumista jo pelkästään äänenlaadun puolesta (yllättäen). Kappaleet ovat monipuolisia eri intrumentteineen ja rytmeineen. Yamane käyttää surutta eri musiikkigenrejä ja välillä myös yhdistää niitä. Levyltä löytyy niin barokkia kuin hard rockia.

Levy käynnistyy kauhuelokuvamaisella Metamorphosis -kappaleella, jossa pahaenteiseltä kuulostava kuorolaulu johdattaa kuuntelijan Draculan synkkään linnaan. Kappaleesta saa hyvän käsityksen mitä on myöhemmin luvassa. Seuraavaksi on luvassa uudelleenlämmittelyä parin kappaleen voimin, kun pelissä käydään menneitä asioita läpi. Illusionary Dance sekä Strange Bloodlines -kappaleet ovat jo tuttuja [[Rondo of Blood]]:n ja Dracula X:n pelaajille. Siinä missä ID on yks’ yhteen sama alkuperäisen version kanssa, on SB kokenut muutoksen kouria ja on nyt huomattavasti hard rockimpi aikaisempaan versioon nähden. Erinomainen remix-versio kaiken kaikkiaan.

Levyn alkupuolisko jatkaa taukoamatonta tykitystä, kun kappale kappaleelta tulee kauniimpia ja eeppisempiä kappaleita vastaan. Vaihtelevuus on mykistävä, kun mahtipontisen orkestraalisesta Nocturne in the Moonlightista siirrytään heti rauhoittavaan Kreikkalaiskatolilaiseen Key Largo -lauluun Prayer. Näiden jälkeen tuleekin jo yksi levyn ns. hiteistä. Konami ei ole unohtanut vanhaa tapaa laittaa soundrackin parasta kappaletta ensimmäiseen kenttään. Dracula Castle -kappale on kiistatta yksi ikimuistettavimmista sävellyksistä. Kappaleen päämelodia hoidetaan synalla sähkökitaralla höystettynä. Yamanen lisäksi biisin teossa on ollut mukana myös muuan Akira Yamaoka.

Yksi levyn mielenkintoisista tapauksista on Marble Gallery ja Tower of Mist. Aikanaan peliä pelatessa näiden kappaleiden samankaltaisuutta en huomannut, vaikka niitä tuli kuunneltua tuntitolkulla. Kappaleiden perusmelodia on aivan sama, mutta kappaleiden tunnelma aivan erilainen. Tower of Mist on huomattavasti mahtipontisempi, kun taas Marble Gallery kuulostaa ovelammalta vekkulilla bassolinjallaan. Tästä kappaleesta tulee aina mieleen ärsyttävät kirppumiehet (kyssäselät!).

Wood Carving Partita jatkaa levyn erinomaista linjaa barokki -henkisellä musiikillaan, joka sopii pelissä olevaan kirjastoon kuin miekka kaulaan. Voisin hyvin kuvitella lukevani monokkeli silmillä keskiaikaisia kirjoja pölyn täyttämässä kirjastossa samalla viiniä snobisti siemaillen. Ehkäpä levyn paras kappale kuullaan 16. raidalla. Crystal Teardropsin tunnelma on aivan mieletön. Basson, pianon ja snaren tähdittämä kappale kuljettaa samoilijaa linnan hämyisen kylmässä pohjakellarissa. Dance of Pearls jatkaa erittäin tunnelmallisten kappaleiden sarjaa. Piano on jälleen pääosassa, joka yhdessä valssirytmin kanssa luo kertakaikkiaan aavemaisen tunnelman.

Door of Holy Spirits, Demonic Banquet, Abandoned Pit vastaavat levyn ns. kauhumusiikista kaoottisilla ja painostavilla melodioillaan. Varsinkin Abandoned Pit edustaa mahtavan painostavaa pianomusiikkia satunnaisine ääniefekteineen (rupikonnat ja tuntemattoman eläimen vinkuna). Levyn päättää pelaajissa paljon tunteita herättänyt I Am The Wind. Kappale ei varsinaisesti ole huono, ihan hyvin tehty perusballadi. Se ei kuitenkaan sovi lainkaan levyn muiden biisien asettamaan tunnelmaan.

Vielä jäi monta erinomaista biisiä käymättä läpi, mutta johonkin se raja pitää vetää. Suosittelen jokaista Castlevania-fania kuuntelemaan levyn hartaudella lävitse yön pimeinä tunteina, sillä silloin se on parhaimmillaan. Ainoa motkottamisen aihe on monien kappaleiden lyhyys. Monesti kappaleet tuntuvat jääneen kesken. Poikkeuksiakin on kuten The Tragic Prince, josta muuten löytyy todella makea kitarasoolo ja Wandering Ghost.

Vaikka yli kymmenen vuotta on tätä levyä tullut kuunneltua, niin ei se ole osoittanut vanhentumisen merkkejä. Suosikkikapaleet ovat ehkä vaihtuneet silloin tällöin, kun on löytänyt jotain uutta bisiistä. Jos sattuu löytymään muusikonvikaa, niin suosittelen ostamaan levyn fyysisessä muodossa, sillä mukana tulee vihkonen, jossa kerrotaan levyn teosta (japaniksi) sekä esitellään nuotit Nocturne in the Moonlight -kappaleeseen (kts. kuva).