A-Yty

Website: https://linnavaanijat.com/author/a-yty

Bio: Aloitin Castlevania-pelaamisen jo 90-luvun alussa. Sain ensimmäisen Castlevanian lahjaksi ja pelaus eteni julkaisujärjestyksessä kahdeksanbittisellä Nintendo Entertainment System-pelikonsolilla lainaten, vuokraten ja ostaen pelejä. Sittemmin Castlevania suurilta osin unohtui vuosiksi, kunnes ilman erityistä syytä hain pelisarjasta tietoa netistä ja sain selville, että sarja oli jatkunut pitkään NES:inkin jälkeen. Tämän jälkeen kiinnostus varsinaisesti heräsi. Myöhemmin suomalaista aineistoa peleistä etsiessäni löysin Linnavaanijat-sivuston. Keskustelupalstalla olen ollut alusta saakka ja piahkoin sinne liittymisen jälkeen tieni vei itse sivuston henkilökunnan riveihin.

Lords of Shadow Ultimate Edition PC:lle

PC_CLOS_OWP.inddLords of Shadow julkaistaan myös PC:lle kuluvan vuoden elokuussa. Peli tulee saataville sekä digitaalisena versiona että fyysisenä kopiona. Mukaan sisältyvät lisäosat Reverie ja Resurrection. Kuvakaappauksia pelistä nähtävissä esimerkiksi täällä.

Lords of Shadow 2 -sivuston sisältö avoinna

LoS:in jatko-osan nimi varmistui virallisen sivuston materiaalin tultua nähtäville. Sisältä löytyy tarinan synopsis, kuvia sekä traileri.

LoS 2 -viestiketjussa voi vaihtaa ajatuksia tähänastisista paljastuksista.

http://www.youtube.com/watch?v=sXyblWhsDys

Mirror of Fate 3DS:lle – jatkoa Lords of Shadow’lle?

Uusin Nintendo Power -lehti julkaisi kuvia Nintendo 3DS:lle julkaistavasta Mirror of Fatesta. Kannen perusteella on hieman tulkinnanvaraista onko pelin koko nimi Castlevania: Lords of Shadow - Mirror of Fate, mutta nimekkeiden asettelu kannessa viittaisi siihen.

Mirror of Faten hahmoihin kuuluu ainakin Trevor. Lords of Shadow'sta tuttu taikajärjestelmä on pelissä jälleen mukana.

Tarkempia yksityiskohtia voi lukea GoNintendo.comista.

Päivitys (30.5.2012): Mirror of Faten tapahtumat sijoittuvat 25 vuotta Lords of Shadow'n jälkeen. Tapahtumia käsitellään kuitenkin eri aikakausilla. Trevorin lisäksi pelattavana on Simon sekä toistaiseksi julkistamattomat kaksi hahmoa. Mirror of Faten sanotaan olevan tutkintapainotteisempi, mutta Lords of ... (lue lisää)

Kaksi uutta Castlevaniaa todennäköisesti tulossa

Eri lähteet ovat viime päivinä uutisoineet Mirror of Fate -nimisestä projektista, joka julkaistaan Nintendo 3DS:lle. Konami on rekisteröinyt samannimisen sivuston itselleen jo kolme kuukautta sitten.

Tämän lisäksi aukeni uusi sivusto, joka melko varmasti on pyhitetty Lords of Shadow'n jatko-osalle. Vahvistukset molemmille seuraavat pikaisesti, sillä E3-messut pyörähtävät käyntiin 5. kesäkuuta.

”Se ainoa oikea” Castlevania…

Kuluneen vuoden E3-messuilla ehti tapahtua paljon Castlevanian kannalta. IGA:n nykykonsoleille kehitteillä olevasta toistaiseksi nimeämättömästä Castlevaniasta ei kuultu uutisia. Toistaiseksi siis ainoa tietolähde on lyhyt esikatselma, jossa esiintyy oletettavasti Alucard. Sen sijaan tapahtui jotain muuta, joka on herättänyt paljon reaktioita.

Kun viime vuoden Games Convention –tapahtuman yhteydessä julkaistiin esikatselma, jossa CV-faneille (ja erityisesti Simon’s Questia pelanneille) tutunnäköiseen haarniskaan pukeutunut mies kyyristeli vain ristinmuotoisesta ikkuna-aukosta valaissun kammion lattialla, antennit nousivat pystyyn. Viimeistään miehen ottaessa esiin aseensa, tulisen ruoskan ristiin piilotettuna, kuka tahansa Castlevaniaa pelannut odotteli näkevänsä sarjan nimen videon lopussa. Sen sijaan esiin ilmestyi vain teksti ”Lords of Shadow”.

Minä, kuten monet muutkin pitelivät ... (lue lisää)

×

Hae sivustolta