A-Yty

Website: https://linnavaanijat.com/author/a-yty

Bio: Aloitin Castlevania-pelaamisen jo 90-luvun alussa. Sain ensimmäisen Castlevanian lahjaksi ja pelaus eteni julkaisujärjestyksessä kahdeksanbittisellä Nintendo Entertainment System-pelikonsolilla lainaten, vuokraten ja ostaen pelejä. Sittemmin Castlevania suurilta osin unohtui vuosiksi, kunnes ilman erityistä syytä hain pelisarjasta tietoa netistä ja sain selville, että sarja oli jatkunut pitkään NES:inkin jälkeen. Tämän jälkeen kiinnostus varsinaisesti heräsi. Myöhemmin suomalaista aineistoa peleistä etsiessäni löysin Linnavaanijat-sivuston. Keskustelupalstalla olen ollut alusta saakka ja piahkoin sinne liittymisen jälkeen tieni vei itse sivuston henkilökunnan riveihin.

Toinenkin Castlevania-nimike rekisteröity

Sen lisäksi, että Konami on rekisteröinyt tavaramerkikseen Order of Ecclesian, yhtiö on varannut myös nimen Castlevania: Judgment. Tämä on aikoihin ensimmäinen Castlevanian alaotsikko ilman "of"-sanaa. Koska Order of Ecclesia tulee ilmestymään Nintendo DS:lle, on hyvin mahdollista että Judgement ilmestyisi uusimman sukupolven pöytäkonsolille - esimerkiksi PlayStation 3:lle tai XBox 360:lle.

Lähde: Siliconera.com

Kestoelovainoa: asiaa Castlevanian jatkuvuudesta

22 vuotta on pitkä aika mille tahansa videopelisarjalle. Castlevania on nyt saavuttanut tuon rajapyykin ja voisi siten siis nostaa väkevän maljan pitkälle taipaleelleen. Mutta juhlinnan ohessa sen täytynee istahtaa hetkeksi katsahtelemaan mennyttä ja tulevaisuutta. Luonnollisesti Castlevanian tulevaisuus on myös suoraan yhteydessä nyt viisi vuotta täyttävän linnavaanijat.com:in sisältöön.

Castlevania-sarjan pelimekaniikkaa on muuteltu vuosien varrella - menestyksekkäästi ja joskus vähemmän menestyksekkäästi. Mikä oli alussa aikarajoitteista suoraviivaista tasohyppelyä jäykillä kontrolleilla, muuttui roolipelielementeillä maustetuksi löytöretkeksi jo Simon Questin aikaan. Varsinaisen mullistuksen tässä kuitenkin teki Symphony of the Night. Molemmat olivat eräänlaisia käännekohtia sarjan elämässä, mutta ero näiden kahden välillä oli kuitenkin vaikutus sarjan ... (lue lisää)

Castlevania-näköishahmoja myyntiin

Figures.comin mukaan NECA julkaisee ainakin neljä Castlevania-aiheista pienoisfiguuria. Ensimmäisen kokoelman ikuistetut ovat Simon, Alucard, Succubus ja itse Dracula. Hahmot ilmestyvät kauppoihin näillä näkymin ensi lokakuussa. NECA on julkaissut videopeliaiheisia keräilyhahmoja aikaisemminkin ja pitävät uutisen mukaan Castlevaniasta yhtä paljon kuin asianharrastajat itsekin, joten lienee syytä odottaa tuotteista tulevan hieno lisä pelikokoelman viereen.

Hahmojen ulkonäöstä ei vielä tiedetä tarkkoja yksityiskohtia muuten kuin että Simonista on mallinettu alkuperäisen Castlevanian mukainen versio ja että kunkin mukana tulee hahmolle ominaista välineistöä, kuten veitsiä, miekkoja ja tietenkin ruoskia.

Haunted Castle Playstation 2:lle

Muun muassa Insert Credit-sivuston mukaan kaksi Konamin pelihallikoneena aikaisemmin ilmestynyttä peliä julkaistaan PS2:lle. Konami on antanut valtuudet Hamsterille uudelleenjulkaista Contra sekä Haunted Castle monien muiden pelihallisuosikkien ohessa. Alkuperäisessä muodossaan ehdottomasti vaikeimmin saatavissa oleva Castlevania päästään siis vihdoin kokemaan kotikonsoleilla. Ainakin Japanin julkaisu tulee sisältämään lisämateriaalia, kuten pelin OST:in. On vielä epävarmaa julkaistaanko peli Japanin ulkopuolella, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, Euroopan ja Amerikan versiosta ainakin lisämateriaali todennäköisesti jää pois. Japanissa julkaisupäivämäärä on Famitsun mukaan 25.5.2006.

Uusi Castlevania luvassa PS3:lle

IGN.com uutisoi Konamin lupaavan Castlevanian jatkuvan myös uuden sukupolven pelikonsoleilla, ainakin Sonyn tulevalla laitteella. Koji Igarashi paljasti yhtiön kehittelevän sarjalle jatkoa Sonyn ensi vuonna julkaistavalle Playstation 3-pelikonsolille.
Uutisen mukaan sarja tulee jatkumaan viime osien viitoittamalla tiellä, joissa kannettavat pelilaitteet kertovat ajasta Draculan jälkeen siinä missä pelikonsolit jatkavat tapahtumissa ennen Draculan tuhoa.
Igarashi kertoo haastattelussa myös haluavansa juhlistaa Castlevanian tulevaa 20-vuotisjuhlaa tavalla, joka ei liity peleihin.
Uutinen on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

×

Hae sivustolta