Kid Dracula - Arvostelu
Aluksi mainittakoon, että Kid Dracula ei ole varsinaisesti Castlevania-sarjan peli. Yhteneväisyydet sarjaan ovat kuitenkin niin suuret, että tietyissä piireissä sen voi laskea yhdeksi Vanioista. Pelin juoni on lievästi sanottuna oudohko: päähenkilö, pimeyden prinssinäkin tunnettu Kid Dracula nousee arkustaan, kun Galamoth-niminen hirmulisko haastaa hänet kaksintaisteluun. Draculan ei auta muu kuin matkata halki maailman hirviötä tapaamaan.
Ensimmäinen kenttä on varmasti Castlevania-konkareille tutun oloinen. Pelaaja kävelee halki tiivistetyn Draculan linnan elävine kuolleineen, lepakkoineen ja ritareineen. Taustamusiikkina on iloinen renkutusremix Dracula’s Cursen ensimmäisen kentän kappaleesta. Ei aikaakaan, kun Kid on kulkenut kellotornin kautta ylimpään kammioon, jossa ensimmäinen loppuvastus odottaa. Ensimmäinen kenttä on eittämättä pelin ehjin ja miellyttävin kokonaisuus. Seuraavat tasot eivät edes muistuta Castlevanian maailmaa; Kidin matkan varrelle osuu pelihistorian kliseisimmät tasotyypit, kuten vesimaa, jäämaa, Egypti, taivas sekä avaruus. Remiksejä ei kuulla mainittua enempää, mutta seuraavat kappaleet ovat ihan kelvollista taustamusiikkia.
Kenttien ja vihollisten grafiikkarakenne on yksinkertaisen sarjakuvamainen, joka voisi tarkoittaa sitä että peli on tehty lapsille. Kid Dracula on kuitenkin niin haastava peli, että epäilen tosissani tätä mahdollisuutta. Itse pelihahmo on kyllä vesseleille sopivan nopea, ja jopa ilmassa ohjattavissa, mutta pelin aikana on aivan liian monta, usein pitkitettyäkin, äkkikuolematilaisuutta. Tavallisista vihollisista selviää helposti joko perus-tulipalloilla (Mega Manin ammusten vampyyriversio) tai kentän läpäisystä palkittavilla erikoisaseilla, mutta kun soppaan lisätään liikkuva pelitaso tai tasoilla loikkiminen, on ainakin itselläni suuria vaikeuksia selviytyä. Erityismaininnan turhauttavuudessaan saa pelin loppupuolen kohta, jossa liidetään lepakkomoodissa piikkien välissä väistäen samalla robottien ammuksia. Loppuvastukset taas ovat melko helppoja, vaikka viimeisissä taisteluissa tarvitsee jo vähän taktikoidakin. Oudoin koitos on Vapaudenpatsaan juontama tietokilpailu, jossa tarvitsee nippelitiedon lisäksi nopeaa reaktiokykyä.
Kid Draculassa on ominaisuuksia, joiden perusteella voi päätellä pelin olevan suunniteltu nimenomaan Japanin markkinoille. Ensimmäisen loppupahiksen manji-hakaristi olisi varmasti editoitu pois länsimaissa. Myös jokaisen kentän lopussa esiintyvät kirjavat minipelit ovat tyypillisiä vain Japanissa julkaistaville peleille. Tanssijattaren alushousujen värin arvaaminen ei välttämättä olisi mennyt lännessä läpi. Joka tapauksessa nämä ”bonusradat” piristävät pelikokonaisuutta, ja korostavat sitä tosiasiaa, että Kid Draculaa ei olla tarkoitettu tosissaan otettavaksi videopeliksi.
Kid Dracula on hyvin keskinkertainen tasohyppely. Castlevania-faneille suosittelen pelin lyhyttä kokeilua, mutta muiden kannattaa harkita, kannattaisiko se kallisarvoinen aika kuluttaa mieluummin esimerkiksi Konamin Bucky O’ Hareen, jossa on samantyyppinen pelisysteemi, mutta huomattavasti laadukkaampi toteutus.