Symphony of the Night - Arvostelu (PS1)
Kun kysytään vähänkin Castlevania-pelejä pelanneelta pelaajalta, mikä on paras Castlevania-peli, niin ei ole kovinkaan yllättävää, mikäli vastaus tulee nopeasti Symphony of The Night -pelinimikkeen muodossa. SoTN oli ensimmäinen Castlevania-peli nykyaikaisille koneille, jonka johdosta pelin grafiikat ja äänet (oikeastaan kaikki) kasvoivat toiseen atmosfääriin edellisiin osiin verrattuna. Juoni on sitä samaa tasoa kuin aikaisemmin: yllättäviä juonenkäänteitä jne. Alucard on mielenkintoinen hahmo, joka on jo esiintynyt Dracula’s Cursessa. Ruoskaa puolivampyyrillä ei luonnollisesti ole. Tai ei ainakaan Pyhää Ruoskaa, joka kuuluu vain Belmont-suvulle. Niinpä pelissä on iso arsenaali erilaista aseistusta ja varustusta, niin kuin kunnon roolipelissä konsanaan. Itse asiassa roolipelin ja tasohyppelyn sekoittaminen keskenään on nerokasta. Kentät ovat monipuolisia ja salapaikkojakin löytyy runsaasti. Linna on iso, mutta pelattavaa ei ole kuitenkaan ole kuin n. 10 tunniksi pelaajan taitotasosta riippuen.
Pelin grafiikka on sulavaa ja selkeää. Melkein voisi sanoa, että täydellistä. Loppuvaiheessa peliä viholliset alkavat kasvaa todella suuriksi, jopa niin suuriksi, että leuka on vähällä pudota maahan, kun vastaan tömistelee melkein koko ruudun täyttävä hirviö. Vihollisia on kaiken näköistä, melkeinpä kaikkea mitä voisi Draculan linnassa kuvitella olevan. Familiars -toiminto on vekkuli, mm. pikku-demoni yltää sellaisiin paikkoihin, mihin Alucardilla ei ole asiaa. Fairy-apulainen aistii salapaikkoja sekä osaa parantaa kiperissä tilanteissa.
Pelin musiikit ovat uskomattomat, parhaat mitä on ikinä tehty. Tunnelmaan täydellisesti sopivat melodiat saavat aikaan kylmiä väristyksiä. En ole vielä kertaakaan tavannut ketään, joka olisi haukkunut Symphony Of The Nightin musiikit huonoiksi. Musiikki vaihtelee letkeästä hieman hengellisestä musiikista kunnon hard rockiin. Vaikka oikeasti inhoisi jotain tiettyä musiikkigenreä niin sen pystyy helposti hyväksymään tämän pelin siimeksessä.
Pelin ainoat viat ovat kornit ääninäyttelyt, hieman erikoinen kielellinen ulosanti sekä pelin helppous. Vaikeusasteesta kertoo se, etten tarvinnut mitään parantavaa lääkettä kukistaakseni loppuvastuksen. Pelin helppous johtaa siihen, että sen läpäisee muutamassa päivässä, jonka jälkeen ei voi muuta kuin etsiskellä kaikki salaisuudet. Kaiken kaikkiaan Castlevania Symphony Of The Night on paras Castlevania-peli mitä tähän mennessä on julkaistu.
| Arvosana | Hyvää | Huonoa |
 |
Musiikki, pelattavuus, grafiikka, tunnelma jne. SoTN on täysi napakymppi. | Pökkelö ääninäyttely sekä lievä vaikeustason alhaisuus. |