Kaksi uutta Castlevaniaa
Konami on julkistanut kaksi jatko-osaa Lords of Shadowille. Lords of Shadow: Mirror of Fate julkaistaan ensi vuonna Nintendo 3DS:lle, ja Lords of Shadow 2 myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana Xbox 360:lle, PS3:lle ja PC:lle. Kummatkin pelit ovat MercurySteamin, joka vastasi myös alkuperäisestä Lords of Shadowista, tuottamia.
Lords of Shadow: Mirror of Fatesta huomattava osa tulee olemaan sivusta päin kuvattua 2,5D-toimintaa, kuten Dracula X Chronicles. Syvyysvaikutelmaa tuo 3DS:n stereoskooppisten tehosteiden hyödyntäminen. Mukana on myös ”täysin” kolmiulotteisia osuuksia ainakin pomotaisteluissa. Pelin tarina sijoittuu 25 vuotta alkuperäisen Lords of Shadowin jälkeiseen aikaan. Päärooleissa ovat Gabriel Belmontin pojat, Trevor ja Simon Belmont, joiden lisäksi pelaamaan päästään myös kahdella muulla hahmolla, joista ensimmäinen on Alucard (kolmikko esillä oheisessa Game Informerin kannessa). Neljäs pelihahmo on mahdollisesti Gabriel. Eri hahmoilla on mahdollista edetä vaihtoehtoisia reittejä pitkin. Tutkimuspainotteisuuteen on panostettu, muttei kuitenkaan siinä määrin kuin metroidvanioissa, vaan painopiste on toiminnassa.
Lords of Shadow 2:n juoni tulee jatkamaan suoraan siitä, mihin ykkösosa jäi. Pelistä on tihkunut vielä melko vajavaisesti tietoa, mutta E3:ssa julkaistun trailerin perusteella voi jo vetää johtopäätöksiä pelin olemuksesta. Esimerkiksi päähenkilönä on vahvasti Draculaa muistuttava hahmo. Tuottaja Dave Cox on tähdentänyt, että LoS2:n tyyli tulee olemaan edeltäjäänsä synkempi.
Molempien pelien kotisivut löytyvät osoitteesta Konami-Castlevania.com.